Setälä-Eerolan tila käyttää vain parasta ekologiaa ja puhdasta alkutuotantoa tulevaisuuden turvaamiseksi. Tilalla on onnistuttu vähentämään merkittävästi polttoaineen, kemiallisten lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden määriä. Lisäksi tilan omia ravinteita ja lantaa hyödynnetään nyt entistä tarkemmin. Kaikkien toimien talousvaikutuksia seuraa talouslaskentatiimi.
1600 luvulta
Tilan yli 350-vuotinen historia ja sen aiempien sukupolvien sinnikkyys motivoi Jari Eerolaa. Toinen tärkeä motivaation lähde on rohkeus ajatella ja pyörittää nautatilaa rohkeasti uudella ekologisella tavalla ilmastojohtamisen avulla - Tavalla, mistä tulee hyvä mieli.
Pellon ehdoilla

Ympäristö
”Tekeminen ympäristö- ja ilmastoasiat huomioon ottaen puhuttelee minua. Aiempi, panosintensiivinen maatalous ei tuonut minulle taloudellista ja henkistä hyvinvointia, mutta nyt palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Saamamme positiivinen palaute kertoo, että varmasti olemme oikeilla jäljillä.”